Yhdistys
Food Safety Management Finland ry on suomalaisen ruokaturvallisuusosaamisen viennin edistäjä. Jäsenemme ovat elintarviketurvallisuusalan yrityksiä.
Tavoitteenamme on ensisijaisesti olla jäsentemme yhteinen brändi, jolla avataan teitä kansainvälisille markkinoille. Olemme elintarviketoimialaa yhdistävä voimavara, joka auttaa jäseniämme elintarviketurvallisuuteen, laatuun, riskienhallintaan kaupallistamiseen ja kansainvälistämiseen liittyvissä asioissa. Haluamme vaikuttaa koko suomalaisen elintarvikealan kansainväliseen imagoon positiivisesti!
Rahoitamme toimintaamme jäsenmaksujen avulla.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii johtaja Jukka Lähteenkorva (Foodwest Oy) ja jäseninä Hanna-Leena Alakomi (VTT), Arto Pohto (Pellon) ja Jouni Heikkinen (Fleetlogis Oy).
Taustaa
Food Safety Management Finland ry:n juuret juontavat vuoteen 2009, jolloin ruokaturvallisuusyhteistyö Elintarvikekehityksen klusterin, Eviran ja alan yritysten välillä käynnistyi. Kohdemaana on toiminnan alkuvaiheessa ollut Kiina, ja maiden välinen yhteistyö saavuttikin ensimmäisen loistavan tuloksensa, kun FSMF-konsepti lanseerattiin kiinalaisille viranomaisille ja yritysjohtajille Suomen paviljongissa Kirnussa Shanghain maailmannäyttelyssä kesäkuussa 2010.